Petteri Katajisto ihmetteli viime syksynä miksi Ogelin aseman pyörätelineet ovat niin kurjassa kunnossa. Itse arvelin sen johtuvan asemien omistussuhteiden ja siten kunnossapidon ja kehittämisen vastuiden hajautuneisuudesta – vastuuta kun kantaa osin VR, osin Väylä, osin HKL ja osin Senaatin Asema-alueet oy. Ja liityntäbussiliikenteen päävastuullinen on vielä päälle HSL. Tein viime syksynä keskustelun innoittamana valtuustoaloitteen “lähiliikenteen juna-asemien kehittämiseksi”. Viime viikon keskiviikkona valtuusto käsitteli aloitteeni ja sen johdosta tehtävät toimenpiteet.
Aloitevastaus on suorastaan erinomainen ja olen todella tyytyväinen. Tällä saatiin aikaan suurinpiirtein niin paljon kuin aloitteella on mahdollista. Mitä siellä sitten sanottiin?
Helsingin seudun liikenne HSL lausui:
”että liityntäyhteyksien ja bussiliikenteen toimintaedellytysten turvaamisen kannalta olisi hyvä, että asemalaitureihin välittömästi liittyvät alueet, kuten rautatieasemien yhteydessä sijaitsevat liityntäliikenteen bussiterminaalit, olisivat saman toimijan ylläpitovastuulla kuin ympäröivä katuverkko. Käytännössä nämä alueet ovat useimmiten kuntien vastuulla. Näin vältetään tilanteet, joissa esimerkiksi lumien poisto olisi tehty epätarkoituksenmukaisesti toimivaltarajojen vuoksi.”
Eli juuri kuten olin pohtinut. Valtionrautatiet VR totesi:
VR pitää aloitteessa esitettyjä omistusjärjestelyjä mahdollisina erityisesti tilanteissa, joissa nykyisellä omistajalla ei ole halukkuutta tai mahdollisuutta kehittää, tai ylläpitää kiinteistöjään riittävällä tasolla. VR:n näkemyksen mukaan toimijoiden kesken tulisi määritellä selkeät periaatteet, joiden mukaan matkaketjuja palvelevien toimenpiteiden toteutus-, ylläpito- ja kustannusvastuita jaetaan. Tästä esimerkkinä VR nostaa esiin polkupyörien liityntäpysäköintiin liittyvät periaatteet Väyläviraston ja eri kuntien välillä.
Eli paikansi juuri saman haasteen kuin aloitekin ja piti uusia omistusjärjestelyjä mahdollisina.
Väylävirasto puolestaan katsoi, että
sen on jatkossakin tarkoituksenmukaista omistaa radan ja laitureiden maapohja. Sen sijaan kaupallisten tilojen ja aulatilojen osalta omistaja (tai haltija) voisi Väyläviraston mukaan olla jokin muukin taho. Osasta Väyläviraston mailla sijaitsevista liityntäpysäköintialueista luopuminen olisi Väyläviraston mukaan tapauskohtaisesti tarkoituksenmukaista, kunhan luovutusten yhteydessä varmistetaan riittävä liityntäpysäköintikapasiteetti. Rautatien ympäristössä on myös pieniä maa-alueita, jotka ovat Väyläviraston omistuksessa, mutta tosiasiallisesti kaupungin käytössä katu- tai torialueina tai puistoina (ml. jotkin radanvarsipyörätiet). Näiden alueiden osalta Väylävirasto katsoo, että ao. kaupunkien olisi tarkoituksenmukaista hankkia alueet omistukseensa.
Eli Väylä jopa paikansi pieniä alueita jotka kannattaisi myydä vaikka heti ja muitakin voidaan pohtia.
Positiivisimmin aloitteeseen suhtautuivat Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL ja kaupunkiympäristölautakunta, jotka loihe lausumaan:
HKL:n johtokunta ja kaupunkiympäristölautakunta katsovat, että asemien ja asemaympäristöjen hajautunut omistajuus on johtanut siihen, että kukaan omistajataho ei kanna kokonaisvastuuta lähiliikenteen matkaketjun laadusta, kuten esimerkiksi matkustajille suunnatuista palveluista sekä opasteista. Kaupungin koordinoiman asemanseutujen seurantaryhmän työ vastaa osaltaan aloitteessa selvitettäväksi esitettyyn nykyistä selkeämpään toimintamalliin ja vastuutukseen. HKL:n kokemuksen mukaan keskittämällä omistus ja vastuu yhdelle toimijalle saadaan kehittämiseen selkeyttä ja ketteryyttä, kuten metroasemien sekä autojen liityntäpysäköinnin kohdalla on tapahtunut.
Ja tämä ei ollut siis poliitikkojen kirjoittamaa tekstiä, vaan virkamiesvalmistelusta. Kaupungin tahto näkyy hyvin. Lisäksi kaupunginhallitus ilmoitti kantanaan pitävänsä kaupunkiympäristölautakunnan ja HKL:n tapaan asemien kehittämistä tärkeänä.
Vain Senaatti suhtautui nihkeästi omistajavaihdoksiin, ja että ”kehittämisen haasteet” eivät ratkea vain omistajavaihdoksilla, vaan tarvitaan ”aitoa yhteistyötä ja kehittämisen mahdollistava tahtotila”. Toivottavasti asiat voivat kuitenkin edetä, kehittämisen mahdollistava tahtotila kun ainakin pitäisi nyt olla todettu.
Eniten lausunnoissa itseäni huvitti ehkäpä Väylän lausunnon yhteenvedon aloitus:
”Valtuustoaloitteen johdosta annettujen muiden tahojen lausunnoissa on jonkin verran eroavaisuuksia asemien omistusta koskevien näkemysten osalta. Väyläviraston näkemyksen mukaan tilanne on seuraavanlainen:”
Eli edes valtion ja kaupungin eri tahot eivät olleet samaa mieltä kuka omistaa mitäkin!
Lausunnot olivat positiivisia, mitä niistä seuraa?
Keskeistä tietysti on että jotain pitäisi liikahtaa prosessin lopputulemana. Kaupunginhallitus kertookin että
HKL on ryhtynyt HKL:n johtokunnan kehottamana yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen –palvelun kanssa selvittämään tarkemmin aloitteessa esitettyä mahdollista Helsingin lähijuna-asemien omistajuuden muutosta mm. tarvittavien investointien ja saavutettavien hyötyjen osalta. Mikäli muutokset omistajuudessa osoittautuisivat sisäisissä selvityksissä kannattaviksi, tulisi sen jälkeen ajankohtaiseksi selvittää Väyläviraston, VR:n, Senaatin ja HSL:n kannat asemien omistuksen siirtämisen osalta.
Lisäksi ”Asemaseutujen seurantaryhmän” tarkoituksena on sopia mm. pienehköjen kunnostustoimenpiteiden suorittamisen osalta jo vuonna 2021 valmistuvan selvityksen perusteella
Tuolta prosessista sitten aikanaan mahdollisesti seuraa jopa pieniä omistaja- ja toimintavastuumuutoksia, joista sitten aikanaan toivottavasti seuraa parempia lähijuna-asemia ja miellyttävämpiä matkaketjuja.
Valtuustoaloite on valtuutetun työkalu jota usein käytetään otsikkoja nostaviin juttuihin, kuten vaikkapa ilmaiseen siihen, tähän tai tuohon. Mutta aloitteella voi toisinaan onnistua käynnistämään ihan oikeita prosessejakin. Se voi tuntua epäkonkreettiselta, mutta se on se mekanismi jolla kaupunkilaiva kurssiaan lopulta muuttaa, pysyvästikin.
Olen todella tyytyväinen aloitteen etenemiseen ja siihen miten positiivisia lausunnot olivat. Mutta ei pidä jättää tätä tähän. Seuraavaksi aihe pitää puskea tulevaan valtuustostrategiaan ja tarkastaa loppuvuodesta että mitä asemaseutujen seurantaryhmä sai aikaiseksi. Työ jatkuu.