Syvimmin tuntemani politiikan laji on kulttuuripolitiikka, erityisesti kuntatasolla ja erityisesti Helsingissä. Aloitin poliittisen urani kulttuuri- ja kirjastolautakunnan varajäsenenä 2005-2008, 2009-2012 olin lautakunnan varsinainen jäsen, ja nyt tällä kaudella toimin 2017-2019 kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialalautakunnan varajäsenenä ja koko kauden (2017-2021) kulttuuri- ja kirjastojaostossa. Jaosto on merkittävä ja keskeinen paikka kulttuuripolitiikalle koska se jakaa rahaa – se on se paikka jossa kulttuuripoliittinen tahto muuttuu lihaksi.

Suomalainen kulttuuripolitiikka ja kaupunkien rooli siinä muotoutuu osin muiden toimijoiden roolin kautta. Itse olen hahmottanut tilannetta neljän eri toimintakehikon kautta:

Näillä kaikilla on eri tehtävänsä ja kaupunkimme on hienosti etsinyt omaa rooliaan suhteessa muihin. Meillä ei Helsingin kulttuuripäättäjinä ole mahdollisuuksia toimia itsevaltaisesti emmekä voi vaikuttaa kaikkeen, mutta voimme tarkastella kokonaisuutta ja pyrkiä toimimaan sen kannalta parhaalla mahdollisellla tavalla.

Valtion rooli on tukea pysyväisluonteisia laitoksia ja organisaatioita, usein yhteistyössä kaupungin kanssa: valtionosuusorkesterit ja -teatterit, kansalliset kulttuurilaitokset, taiteen perusopetus. Mutta myös Taiken kautta yksittäisten taiteilijoiden ja työryhmien työskentely. Helsingin ja valtion suhdetta tulisi kehittää aktiivisemmaksi ja keskustelevammaksi, että löytäisimme yhteisiä kehittämistavoitteita.

Yksityiset säätiöt päättävät itsenäisesti mitä tekevät. Mutta niiden rooli on tällä vuosituhannella korostunut. Säätiöt tukevat usein taiteilijoiden työskentelyä (mm. Kone, SKR), mutta myös tönivät kuntaa liikkeelle (Tanssin talo, Uusi Museo).

Markkinoihin emme myöskään suoraan voi vaikuttaa, mutta kaupungilla on silti suuri vaikutus mitä kaikkea markkinaehtoisesti voi kaupungissamme tapahtua. Festivaalien ja tapahtumien mahdollistaminen melulupien ja muiden lupaprosessien selkeyden kautta on ehkä selvin esimerkki, mutta kaupungin tulee myös katsoa osin tarkkaan että se ei omalla toiminnallaan ehkäise markkinoiden syntyä esim. myymällä liian halpoja lippuja.

Helsingin rooli muotoutuukin yhteistyössä näiden kaikkien voimien kanssa. Ja on Helsingillä myös omia ”itsekkäitäkin intressejä”: Helsingin esim. tulee tukea kaupunginosatapahtumia, vaikka niiden ”taiteellinen taso” ei  valtion tai säätiöiden kriteerejä täyttäisikään. Niiden tehtävä ei olekaan silloin taidepoliittinen vaan laajemmin kaupunkikulttuuria kehittävä.

Helsinki kävikin 2014-2017 hienosti läpi omaa rooliaan ja määritteli omat avustuskriteerinsä. Kriteereistä näkee miten kaupunkimme pyrkii käyttämään avustuksia myös koko kaupungin kehittämisen yhtenä työvälineenä. Kannattaa tutustua!

Kulttuuripolitiikkaa tehdään kaupungissamme useassa eri paikassa ja osin hiukan epäjohdonmukaisestikin: kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa, lautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaostossa, kaupunkiympäristön toimialalla (luvitus, valvonta), konsernijohdossa (UMO), kaupunginkansliassa (HKO, HKT, UMO) sekä valtuustoryhmien välisissä talousarvioneuvotteluissa.

Mutta siis, mitä 2017-2021 tapahtui, mitä jäi erityisesti mieleen ja mitä sain aikaiseksi? Aloitetaan Isoista Linjoista.

Isot linjat

Tällä valtuustokaudella keskustakirjastomme Oodi valmistui. Nyt on jo vaikea kuvitella keskustaa ilman sitä. Uskomattoman hieno rakennus ja ilmeisesti kirjastolaisetkin ovat tyytyväisiä. Helsingin kaupunginteatteri kuoriutui peruskorjauksestaan. Tanssin taloa rakentaminen aloitettiin ja se toivottavasti valmistuu joululle 2021. Uusi saarille puhkeava Biennale saa ensi-iltansa tänä kesänä. Helsinki kehittää myös kulttuurin ”raskasta infraa”.

Avustuksissa saatiin pientä nousua aikaiseksi, mm. 800 000€ tasokorotus vapaaseen kenttään ja ylipäätään pyrittiin suuntaamaan avustuksia koko Helsinkiin ja kehittämään ns. Helsingin mallia että kulttuuria olisi saatavilla kaikkialla kaupungissa. Myös Tanssin talon valmistelua mahdollistavaa rahoitusta nostettiin.

Mutta kaudesta jäänee kuitenkin keskeisimmin mieleen korona, joka iskin esittävään taiteeseen ja erityisesti Helsinkiin kovasti. Suuri osa taiteen ja kulttuurin ammattilaisista asuu pääkaupunkiseudlla – hyvä esimerkki on se että TAIKEn tuesta pääkaupunkiseutuun kohdistuu noin 54%. Tämän vuoksi on hienoa että myös Helsinki jakoi syksyllä kolme miljoonaa euroa lisätukea tahoille, jotka olivat tippuneet aiempien koronatukien väliin. Enemmänkin olisi ollut hyvä antaa – eikä tuen tarve ole vielä ohi.

Kulttuurijaosto
Kulttuurijaosto jakaa kulttuuriavustukset Helsingissä. Se tarkoittaa avustuksia niin taiteen perusopetukseen (musiikki, tanssi, kuvataide, arkkitehtuuri jne.), avustuksia omille laitoksille (HKT, UMO – tämä tosin näennäistä valtaa kun summat määrittelee jo valtuusto), avustuksia myös valtion tukemille kulttuurilaitoksille (ns. VOS-teatterit, VOS-orkesterit), toiminta- ja kehittämisavustuksia erilaisille kulttuuritoimijoille sekä vapaan kentän hankeavustukset.

Helsinki ei jaa suoria taiteilija-apurahoja ja avustuksissa on muitakin kriteerejä, kuten esim. että emme jaa rahaa yksittäisille konserteille, mutta konserttisarjoille kyllä. Tämä on osa Helsingin roolin pohdintaa – meidän ei kannata touhuta samalla tontilla kuin valtio (Taike) tai osin edes sillä tontilla millä säätiökenttä toimii.

Jaoston alkukautta 2017 ja 2018 leimasivat kaksi merkittävää vääntöä.

2017 siirsimme rahoitusta valtionosuuden piirissä olevilta musiikkioppilaitoksilta muille taiteen perusopetusta antaville oppilaitoksille. Näin laajensimme taiteen perusopetuksen piiriin pääsevien lasten ja nuorten joukkoa Helsingissä: mm. paransimme taiteen perusopetuksen ”alueellista tarjontaa” – eli että sitä on paremmin saatavilla kaikkialla kaupungissa ja lisäsimme tukea aiempaa suuremmalle määrälle eri taiteenlajeja. (Pidemmin tässä blogissa)

2018 oli ensimmäinen vuosi kun Helsingin kaupungin uudet avustuskriteerit tulivat voimaan. Tähän liittyy ehkä suurin oma kulttuuripoliittinen ponnistukseni. Käytin paljon aikaa ja energiaa sen eteen että keskustelin ennalta avustusuudistuksesta niin ryhmäni sisällä että jaoston kaikkien jäsenten kanssa jo ennakkoon läpi vuoden. Kävin muistaakseni mm. kaikkien ryhmien keskeisten edustajien kanssa kahveilla.

Omaa ryhmääni ja ryhmäjohtoani vähän pelottelinkin että jos avustusuudistus toteutetaan ilman että saamme lisää rahaa kulttuurille, niin siitä tulee aivan kamala huuto kun kaikki raha pitää ottaa pois jo nyt tukea saavilta toimijoilta. Pelottelu toimi ja vihreiden johdolla (yhteistyössä erityisesti sosialidemokraattien kanssa) saatiin talousarvioneuvotteluissa aikaisesti 800 000 euron vuotuinen lisäys kulttuuriavustuksiin. Uskallan sanoa että tämä lisäraha pitkälti minun työni tulos.

Itselläni oli suuret odotukset avustuskriteeriuudistuksen suhteen. Odotin radikaalimpaa suunnanmuutosta. Siksipä neuvottelin 2018 joulukuussa laimeahkon pohjaesityksen kertaalleen palautukseen siten että rahaa jaettiin hiukan myös kriteerien mukaisesti ottamalla aiemmilta toimijoilta. Sain aikaiseksi palautuspäätöksen yksimielisesti ja pienen väännön jälkeen seuraavalla viikolla vielä hiukan lisää rahaa erityisesti vapaan kentän toimijoille – uusien kriteerien mukaisesti.

Näiden muutaman tapahtumarikkaamman vuoden jälkeen avustuksia on jaettu sopuisammin ja virkamiesesitysten mukaisesti.

Suunnittelin erittäin kunnianhimoista avustusten nosto -projektia syksylle 2020 – ajattelin että se olisi hyvä hetki kasata laaja koalitio nostamaan kaikkien kulttuuritoimijoiden avustuksia, ml. VOS-teatterit ja VOS-tpo, mutta sitten maaliskuussa 2020, no te tiedätte. Ajatus ei ole kuitenkaan kuollut, vaan seuraavan valtuustokauden yksi keskeisiä tehtäviä olisi tarkastella kulttuurin määrärahoja, erityisesti suhteessa väestönkasvuun – lapsimäärä on kasvanut huikeasti, voi vain ihmetellä miksei esim. taiteen perusopetuksen määrärahoja (niin VOS-laaja kuin yleinenkin) ole sidottu millään tapaa mihinkään indeksiin.

Mutta tälle vuodelle kulttuurin rahoitukseen saatiin aikaiseksi merkittävä uusi avaus, joka on mennyt pitkälti huomiotta:

Kulttuurinen vanhustyö
Väestömme ikääntyy ja sitä myöten myös osin laitostuu. On selvää että myös vanhuksille täytyy suunnata erikseen suunniteltua – ja myös lähelle vietyä kulttuuria. Helsinki onkin jo lähes kymmenen vuoden ajan edistänyt kulttuurista vanhustyötä ja kulttuurikeskuksessa on ollut yksi työntekijä sosiaali- ja terveystoimialan ja kulttuuritoimialan yhteinen työntekijä.

Valitettavasti rahoitus on ollut vaikea kysymys. Itse en nykyisiä avustuksen saajia puolustavana poliitikkona nähnyt mitenkään mahdollisena että kulttuurin jo nyt rajallista avustuspottia jakamaan tuotaisiin vielä kokonaan uusi aluevaltaus, joka vielä kaiken lisäksi on selvästi osin lähellä sosiaali- ja terveystyötä, hoivaa.

Vuosien työn jälkeen saavutettiin 2020 hyvä ratkaisu. Helsinki saa ns. ”valtion perintöjä”, eli perintöjä, joille ei ole perijää. Vuosittain summa on ollut noin puolen miljoonan luokkaa. Aiemmin tätä rahaa käytettiin sosiaali- ja terveystoimessa järjestöjen tukemiseen. Vuosittain vaihteleva tukisumma ei ole kuitenkaan hyvä tapa tukea sosiaali- ja terveysalan järjestöjen pitkäjänteistä ja jatkuvaluonteista työtä. Hankkeittain toteutettavaan kulttuuriseen vanhustyöhön se kuitenkin sopii – ja toivottavasti osa rahasta voidaan jatkossa ”puskuroida” siten että vuotuinen avustussumma ei heittelehdi aivan mielivaltaisesti.

Tämä on joka tapauksessa upea juttu kulttuuriselle vanhustyölle ja merkitys tulee kasvamaan lähivuosina. Toivottavasti syntyy kokonaan uudenlaista, vanhuksille ja hoivaympäristöön räätälöityä kulttuuria.

UMO
Helsingin oma big band oli pitkään murheenkryyni hallinnon puolella. Sitä ”omistajaohjataan” hiukan hämmentävästi kaupunginhallituksen konsernijaostosta, vaikka se sitten on toisaalta osa kulttuuripalveluitamme.

Aloitin nyt kuluvan valtuustokauden kaupunginhallituksen varajäsenenä ja konsernijaoston jäsenenä. Syksyllä 2017 UMO esitteli konsernijaostossa toimintaansa, esityksen ydin oli että rahoituksen vähyyden vuoksi he aikovat lomauttaa henkilöstöään 2 kuukautta vuodessa. Ajattelin että ei mikään orkesteri voi kehittyä tai keskittyä taiteelliseen toimintaansa, jos sen talous on vuosi vuoden jälkeen konkurssin partaalla. Toisaalta ajattelin että jo nyt UMO on – etenkin verrattuna muuhun jatsin kenttään – erittäin tukevasti rahoitettua. Eli jos saisin neuvoteltua lisärahaa ”jatsille”, en käyttäisi sitä ensisijaisesti vain UMOon.

Sen vuoksi ideoinkin syksyn kokouksessa että UMOsta tulee teettää selvitys, jonka tulokset esitellään konsernijaostolle maaliskuussa 2018. Maaliskuu muuttui kesäkuuksi, mutta selvitys teetätettiin ja siitä tuli erinomainen.

Valitettavasti osa Riitta Heinämaan selvityksen ajatuksista törmäsi hallinnollisiin esteisiin, mutta prosessin lopputulemana UMO:n TES saatiin lähemmäksi muiden orkestereiden TES:siä ja orkesteri on mielestäni kehittynyt vireämpään suuntaan samalla kun kustannukset kunnalle eivät ole nousseet – näin meille on jäänyt varaa mm. parantaa Koko Jazzclubin asemaa.

Olen tästä ponnistuksesta ylpeä vaikka se ei kaikkia miellyttänytkään. Tarpeellinen se oli.

HKO
Helsingin toinen VOS-orkesteri Helsingin Kaupunginorkesteri aloitti tällä kaudella uudistusprosessin, myös selvitystyön kautta. Selvitystyössä kävi ilmi että HKO:n halvimmat liput olivat verrokkiorkestereihin verrattuna kalleimpien joukossa ja kalleimmat halvimpien joukossa. Korjausliikkeelle oli siis tarvetta ja HKO aloittikin varovaisesti pääsylippujen hintadifferoinnin – suomeksi siis sen että lippuja on eri hintaisia paikasta ja ehkä myyntihetkestäkin riippuen. Uudistus on mielestäni erittäin onnistunut. En ole täysin syytön siihen että orkesteri lähti uudistusta ajamaan.

Tanssin talo
Tanssin talosta olen todella onnellinen. Olin aikanaan 2010 osallinen siihen keskusteluun, josta tanssin kenttä sitten sai startattua nykyiseen rakennusprojektiin johtaneen prosessin.

Tanssin talossa on ollut myrskyisää johtajavaihdoksineen ja kentällä on suuria kysymysmerkkejä siihen pystyykö talo lunastamaan lupauksiaan.

Minusta vastaus on tavallaan selvä – se ei tietenkään kykene lunastamaan kaikkia lupauksiaan koska niin paljon niitä on siihen ladattu. Mutta parhaassa tapauksessa Talo voi toimia koko alaa selvästi kehittävänä ja nostavana toimijana tulevaisuudessa.

Mutta jotta se voisi sellaisena toimia, sen perusrahoitus on saatava kuntoon. Nyt vaikuttaa siltä että Tanssin taloa on uhkaamassa suomalaisten kulttuurihankkeiden perusvika: juuri ja juuri kitkutellen saadaan katto ja seinät, mutta sitten ”sisäinen vuokra” muodostuu niin korkeaksi että tanssin kentän toimijoista aniharvalla on resursseja järjestää talossa mitään. Josta seuraa vahva painotus yritysmyyntiin, tv-myyntiin jne. Eikä siinä mitään, niitäkin varmasti tarvitaan ja olisi mainiota jos esim. Tanssii tähtien kanssa kuvattaisiin jatkossa Tanssin talossa, mutta kyllä talon alkuperäinen tarkoitus oli kovasti toinen.

Helsingin tulisi tukea taloa joko vuotuisavustuksella enemmän TAI ehkä mieluummin pääomittaa hanketta niin että laskennallinen vuokra jäisi alhaisemmaksi. Realismia voisi olla esim. 5 miljoonan euron lisäsijoitus. Summa ei lopulta ole edes kovin suuri jos sillä saadaan paremmin toimiva uusi taidelaitos. Kannattaako ostaa Mersu jos ei ole sitten varaa bensaan?

Entä tulevaisuus?

Tulevan valtuustokauden lähtökohdat ovat karut. Korona runteli erityisesti esittävän taiteen kenttää, alan nousu korona-alhosta on varmistettava tarvittaessa kaupungin omilla lisätukipaketeilla.

Toinen strategisen tason muutos on valtion rahoituksen leikkaukset Veikkaus-voittovarojen vähentyessä. Ei pidä tuudittautua että leikkaukset jäisivät vain lähivuosiin, vaan kulttuurin määrärahat saattavat laskea vielä jatkossakin. Tämä korostaa kaupungin roolia valtion vetäytyessä vastuustaan. Ja valitettavasti ennakoin että valtion on helpompi säästää kulttuurista tavoilla, jotka osuvat erityisesti ns. vapaaseen kenttään kuin uudistamalla esim. VOS-laitoksien toimintatapoja. Tämän vuoksi Helsingin pitää olla valmis tukemaan lisää myös kaupungissamme toimivia VOS-laitoksia, erityisesti 2022 ja 2023.

Helsinki tekee toivottavasti myös nopealla aikataululla päätöksen (ja rahoituspäätöksen) uuden Design- ja arkkitehtuurimuseon rakentamisesta Etelärantaan. Muita kulttuuri-infrakysymyksiä joita tulevalla käsitellään on ainakin Taidemuseomme (HAM) mahdollinen siirtyminen Suvilahden kaasukelloon – todella hieno idea – ja Hanasaaren voimala-alueen mahdollinen uudiskäyttö hiilenpolton loppuessa 2023.

Näitä vieläkin tärkeämpää olisi saada tulevaan valtuustostrategiaan avustustasomme tarkastelu. Itse haluaisin sitoa avustuksemme väestönkasvuun ja osin esim. kiinteistökustannusindeksiin, jotta avustukset nousisivat edes hitaasti ”automaattisesti” eikä avustustaso jäisi jatkuvasti jälkeen kustannusnoususta.

Lopuksi
Jos jaksoit lukea tänne yli 15 000 merkin tienoille saakka, toivon että antaisit näissä vaaleissa äänesi minulle.

Olen kulttuurin ja kulttuurintekijöiden voimakas puolestapuhuja Helsingissä. Tiedän miten asiat toimivat, tunnen tekijät ja osaan painostaa oikeassa kohtaa myös neuvotteluihin.  Jos puolueemme saa kulttuuri- ja vapaa-ajan apulaispormestarin paikan täytettäväkseen aion myös ehdottamasti hakea sitä. Mutta ensin pitää päästä valtuustoon. 13.6. on kulttuurin kannalta harvinaisen merkittävät vaalit.