Nyt tässä on pari päivää ehtinyt pureksia lopputulosta, niin parempi varmaan kirjoitta paperille. Tai näyttöhän tämä on. Mikä lie. Internetin sähköinen ilmoitustaulu. Varoitus, n. 15000 merkkiä. Mutta täältähän ei tila lopu kesken!

Analyysissa kolme osaa: oma tulos, Helsinki-keskeinen vihreiden tulos ja tulevaisuus – oma ja puolueen.

OMA TULOS

Menipäs paskasti. Aavistin kyllä että jään rannalle, mutta oletin että olisin saanut pari sataa ääntä enemmän. Oma arvaus oli n. 700-800 ääntä. Olin kuitenkin ollut ns. aktiivinen eri puolilla, ml. valtakunnallinen media ja ollut tavattavissa jollain tapaa myös vaalien välillä. Mutta ei riittänyt ja näin kävi.

Keskeisin syy oli se että tein kalliin mutta paskan kampanjan väärillä teemoilla.

Kuvittelin äänestäjien olevan kiinnostuneita siitä kuvasta mikä minulla on itsestäni.

Kuvittelin olevani ”yleispoliitikko” joka voi puhua mm. ilmastonmuutoksesta, joukkoliikenteestä, rakentamista ja kulttuurista. Mutta nämä teemat jäivät liian ylätasoisiksi enkä onnistunut löytämään niille yleisöä. Myös puolueen yleiskannatus iski ehkä juuri ”yleispoliitikkoprofiiliin”.

Olisi pitänyt tarjota sitä mistä äänestäjät ovat kiinnostuneita. Tajusin vasta aivan viimeisellä viikolla että esim. parklet-kysymys oli tosi resonoiva.

Keskeisin epäonnistumiseni on kulttuuri. Olen aina ollut kulttuuripolitiikko ja olen vastakin. Olen tosi konkreettisesti onnistunut taistelemaan lisää resursseja kulttuurille Helsingissä ja luomaan jopa rakenteellisia muutoksia, näkymättömän työn lisäksi. Mutta se ei näkynyt, etenkin kun kulttuuriväkeä, esittävän taiteen työn tekijöitä, muusikoita, tanssijoita vitutti, syystäkin.

Se että työn tekemisen mahdollisuudet viedään Krista Kiurun toimesta ei ollut minun vikani, ja vaikka tunsin tilanteesta tuskaa, en kyennyt muuttamaan vitutustani sanoiksi, kuviksi ja teoiksi. Osin siksi että kun olin ns. puolueen soturi ja valtuustoryhmän vpj, koin että en voi ryhtyä haukkumaan omaa puoluettani saamattomuudesta hallituksessa.

Ja toisaalta siksi että en halunnut vain taputella päähän ja tarjota sympatiaa. Olisin halunnut tehdä konkreettisia tekoja. Mutta niihin minulla (ja Helsingillä) ei ollut mitään mandaattia. Siksi olin asiasta liian hiljaa julkisesti – kulisseissa väänsin kyllä ministerien erityisavustajien kanssa. Joitain teemoja nousi työni ansiosta jopa hallituksen pöydälle. Mutta en siitä sitten kertonut. Olisi varmaan pitänyt. Jälkiviisaus, paras viisaus!

Toinen henkilökohtainen tekijä on muutto alueelta toiselle. 2017 sain vielä kohtuullisen merkittävästi ”paikallisia ääniä” Hertsigasta, nyt muutin Ogeliin ja paikallinen panokseni oli todella surkea. Myös kk-palkkaista työtä tekevänä vuoroviikkoisänä katukampanjan tekeminen oli tosi vaikeaa.

Kolmas sitten tietysti ihan vaan sekin että ehdokkaana ”freelance-muusikko” iskee Vihreällä listalla paremmin kuin ”senior consultant”. LOL.

Paljon minun henkilökohtaista märehdintääni mielekiintoisempaa on kuitenkin puolueen yleistilanteen spekulointi ja sitähän on ansiokkaasti jo tehnyt niin Ville Niinistö kuin moni muukin.

HELSINKI JA VIHREÄT

Vihreät hävisivät Helsingissä 12229 ääntä. Se on paljon ja on hyvä miettiä mistä se johtui. Toisaalta kuitenkin nyt vaikuttaa siltä että ainakin minun kuplassani mietitään lähinnä Vihreiden tappiota kun myös Kokoomus hävisi 6559 ääntä, merkittävää sekin.

Useimmat analyysit ovat keskittyneet vain yhteen seikkaan kerrallaan. Vihreät eivät puhu taloudesta! Vihreät ovat liian vasemmalla! Vihreät ovat liian oikealla! Vihreät ovat liian vähän siinä suunnassa missä haluaisin heidän olevan!

Minä väitän että Vihreät hävisivät ääniä joka suuntaan. Vasemmalle, oikealle, eteen, taakse ja kotisohvalle. Pitää kuitenkin miettiä miksi ääniä hävittiin mihinkin suuntaan ja millaisia määriä, jotta voisi miettiä miten tulosta voisi jatkossa parantaa. Olen jaotellut tappiomme syyt viiteen osatekijään.

1. Vaaliohjelma, visio, hallitusvastuu ja Pormestariehdokas

Rakastan Annia. Hän on ihan älyttömän pätevä poliitikko ja ihana ihminen. Tajusin kuitenkin jo pari viikkoa ennen vaaleja ettei kampanja vedä. Sen näki jo sosiaalisen median tykkäysmääristä. Oli myös olo että meidän puolueemme ja ryhmämme ei kovin näkyvästi tukenut Annia, emme osanneet perustella miksi pitäisi äänestää juuri Annia Juhanan sijaan.

Tai yleisemmin Vihreitä. Mikä olisi se yksi lause mikä meidät erottaa vihreistä, sdp:stä tai Kokoomuksesta? Mihin viesti kiteytyy?

Niinpä. Tosi vaikea kysymys helposti vastattavaksi. ”Olemme esittäneet 20% enemmän suojeltavaksi kuin Kokoomus asumisen ja maankäytön ohjelmaneuvotteluissa” ei ole oikein slogan. Siksi yritin epätoivoisesti viimeisellä viikolla liekittää #siksianni -kirjoituksia, joita sitten kiltisti ryhmäjohtomme ja muut puolueen soturit kirjoittivatkin. Mutta eivät ne levinneet, ei niitä jaettu. Ei ollut tarttumapintaa. Ei syntynyt flowta, joka johtaa voitokkaaseen kampanjaan, innostaa yli puoluerajojen.

Perusongelma näkyi jo vaaliohjelmassamme. Se on listaus hyviä ja kivoja juttuja. Minä voin allekirjoittaa niistä lähes jokaisen. Mutta niistä ei muodostu selkeää yhtenäistä tarinaa, jossa jokainen askel perustelee seuraavan. Ohjelmassamme ei ole visiota vaikka siellä on visioita.

Tuntuu varmaan tosi politrukilta, mutta mä väitän että Helsingin vihreiden pitäisi jumpata tosi isosti ohjelmatyön ydintä ensi vaaleja varten. Löytää se aattellinen ydinjuuri, josta kaikki muut politiikkatoimet versovat. Silloin kaikki on paljon helpompaa. Viime vuosikymmenien suuret poliittiset menestystarinat ovat osin perustuneet ohjelmatyölle: niin Kataisen Kokoomus kuin persutkin – heillä se ohjelma vaan kirjoitettiin Scriptassa eikä joukkoistettuna puolueorganisaatiossa. Tämä työ on pitkälti tekemättä.

Lisäksi meitä tietysti painoi hallitusvastuu, 2017 olimme ärhäkkä oppositiopuolue. Lisäksi olemme olleet näkymätön hallituspuolue. Sisä- ja ympäristöministerimme ovat varmastikin hoitaneet tonttejaan hyvin, mutta ulospäin se ei säteile. Miten on mahdollista että turvenuijat saivat kaiken, mutta rokotteet jäivät kohdentamatta ja tapahtuma-ala oli säpissä?

2. Vasen, feministit, kasvatus- ja koulutus, Helsinki-lisä

Viime syksyn budjettineuvotteluissa suostuimme Kokoomuksen vaatimuksesta leikkaamaan kasvatuksesta ja koulutuksesta 20 miljoonaa euroa. Se olisi pitänyt heti kertoa suoraan. Että leikkaus on leikkaus…

…Sillä ei ole mitään väliä että neljän vuoden valtuustokaudella olimme lisänneet toimialan vuotuisia menoja 170 miljoonaa euroa, 14% ja rakentaneet 4000 päiväkotipaikkaa. Ei mitään. Narratiivi oli valmis ja selvä: Kokoomus ja Vihreät leikkasivat, budjettisovusta irtautunut Vasemmisto oli täynnä oikeamielisiä pelastajia.

Tässä narratiivissa meidän Vihreiden keskeinen moka oli se ettei sitä pysäytetty. Ja ainoa tapa pysäyttää tämä olisi ollut heti syksyllä kertoa tosiasiat kuten ne ovat. Että kyllä, tämä oli leikkaus. Miksi se tehtiin ja miksi siihen suostuttiin. Nyt valittu spinnaus-linja vain pidensi tuskaa ja piti haavan vuotavana vaaleihin saakka. Ja siellä oli kiva vasemmistoliiton kellokkaiden huljutella puukkoa. Eikä siinä mitään! Juuri niin minäkin olisin tehnyt jos vastaava avohaava olisi ollut heillä. When all else fails, try truth.

Tämän rajapinnan merkitys oli kohtuullisen suuri ja näkyy erityisesti mm. Emma Karin henkilökohtaisessa tuloksessa. Kun poliittinen profiili perustuu pienten puolustamiselle, mikään edes näennäinen ”leikkaus” ei sovi narratiiviin. Ja näin äänet siirtyivät varmastikin pääosin vasemmistoliitolle. Samaan kulmaan osuu tietysti myös Minja Koskelan rakettimainen nousu. Hänen äänensä voi melkein suoraan laskea yhteen Feministien ja Emman menettämistä äänistä. Toisaalta tämän narratiivin nousu näkyy Johanna Nuortevan nousuna valtuustoon: opettaja ja aktiivinen vastaääni asiassa.

3. Vastaisku uusurbanismille ja lähiluonto

2010-luvun alkupuolella me Vihreät omistimme kaupunkipolitiikan. Meillä oli tarjota uusia ratkaisuja ja olimme ns. ”isossa kuvassa” osa yleiseurooppalaista uusurbanismia, jossa kaupunkitalouden ja liikennetutkimuksen suositukset siirrettiin toimintaan – kaavoitukseen, strategioihin ja lopulta betoniksi. Pyöräily, ratikat, kaupunkibulevardit, kaupunkirakenteen tiivistäminen, kantakaupunkimaisen kaupungin rakentaminen yli 50 vuoden tauon jälkeen!

Uskon äänestäjistämme suurimman osan yhä allekirjoittavan tämän asialistan. Valitettavasti kaunis ajatus ja todellisuus eivät aina kohtaa ongelmitta.

Tällä valtuustokaudella Yleiskaavan 2016 linjaukset alkoivat siirtyä paperilta kohti betonimyllyä. Ja se tarkoitti vääjämättä massiivista rakentamista joka puolella kaupunkia. Ja vaikka yhä rakentamisen merkittävä valtaosa tapahtui vanhoille teollisuusalueille (Kalasatama, Jätkäsaari), syntyi lukuisia paikallisia narratiiveja (Pirkkola, Pajamäki, Rastila), joissa Vihreät nähtiin syntipukkina siihen että ”lähimetsä kaatuu”. Syyllisyyden sormi osoitti meihin erityisesti siitä syystä että ”imago-tasolla” Vihreiden oltiin ajateltu olevan luonnonsuojelijoita – JA OLEMMEKIN – tällä valtuustokaudella mm. suojeltiin isoja alueita luontoa Helsingissä. Mutta uusi luonnonsuojelualue Helsingissä on vaan tosi paljon vähemmän konkreettinen kuin se ikkunasta näkyvä metsikkö.

Tähän rakoon iskivät myös pari kansalaisliikettä, joiden saama äänimäärä jäi ennakoidusti lopulta vähäiseksi, mutta niiden suurin vaikutus oli narratiivin muokkaajana. Ne vahvistivat jatkuvalla somehuudollaan kertomusta että Vihreät ovat hylänneet lähiluonnon. Ja tämä vahvistus oli moninkertainen äänimäärään nähden.

Tämä ei ollut minulle henkilökohtaisesti mikään ongelma. Uskon minua aiemmin ja nyt äänestäneiden kyllä tienneen mitä mieltä minä olen betonista. Sitä tarvitaan.

Mutta puoluetta tämä rokotti. Luonto-listojen suurimmaksi saavutukseksi jääkin Leo Straniuksen tiputtaminen valtuustosta. Mikään muu ei oikein selitä Leon tiputusta yli 1300 äänestä alle viidensadan. Pyrrhoksen voitto! Leo oli yksi voimakkaimmista ja asiantuntevimmista luonnon puolestapuhujista, joka ymmärsi kuitenkin myös strategisen tason.

Lähiluonto-kysymys on sikäli todella mielenkiintoinen että tämä on aito poliittinen ja ideologinen konflikti jolle ei ole helppo keksiä ratkaisua. Nämä ovat usein binäärisiä ratkaisuja. Talo ei voi olla yhtäaikaisesti olla sekä olemassa että olla olematta.

On selvää että jos ilmastonmuutosta halutaan torjua, meidän on muutettava liikennejärjestelmämme kiskoille henkilöautojen sijaan ja rakennettava tiiviimpää kaupunkia. Ja kiskot ja tiivis kaupunki ovat sidoksissa toisiinsa. Samalla se vähentää maankäyttöä koko maan tasolla, eli suojelee luontoa toisaalla.

Toisaalta lähiluonto on ihmisille tärkeää ja sitäkin tulee suojella.

Näiden kahden intressin välillä tasapainoilu on todella haastavaa. En ole aivan varma voiko se edes onnistua. Onko urbanistien etsittävä uusi poliittinen koti? Helppoa se ei ole, niin autokeskeistä ja siten antiurbanistista kaikkien muiden puolueiden liikennepolitiikka on.

4. ”Oikeisto”

Moni on halunnut selittää Vihreiden tappiota liialla punaisuudella. Pitäisi siirtyä ”keskemmälle”. Tämä olisi minulle kaikkein luontevin selitys, toivoisin puolueeni olevan talouspoliittisesti enemmän keskustassa. Siksi suhtaudunkin tähän selitykseen epäillen. Tai ainakin että selitysketju on monimutkaisempi kuin vain yksinkertainen ”vasemmisto-oikeisto” -jana.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa meillä oli ehdolla merkittävä määrä ”keskustaoikeistoon identifioituvia” naisia: Tuuli Kousa, Jasmin Hamid, Elina Moisio ja Kaisa Hernberg. He muodostivat myös ehdokasasettelussa selvästi näkyvän blokin. Ja nyt he kaikki luopuivat. Yhteensä he saivat 5127 ääntä, varsin merkittävästi siis.

Mutta ääniä tärkeämpää on jälleen narratiivi. Mitä meistä kerrotaan. Vuonna 2017 meillä oli erittäin ”oikeistolainen” kansanedustaja Antero Vartia, puheenjohtajana keskustakonsensusta uskottavasti edustanut Niinistö ja iso uskottavasti ”keskustaoikeistolainen” ehdokasjoukko. Näiden tekijöiden yhdistelmä oli riittävän voimakas tekemään uskottavaksi tarinan että myös se kauppakorkeakoulun käynyt nainen voi äänestää vihreää naista. Ääni ei mene kommarille.

Nyt narratiivi oli muuttunut vaikka ehdokkaat eivät niinkään. Yhä emme ole vasemmistoliitto, mutta julkisuudessa käyty keskustelu on korostanut miten köyhyystutkijan vetämä puolue on teemoiltaan ”aivan sama kuin Vasemmistoliitto”. Todellisuudessa olemme selvästi markkinamyönteisempi ja avoimempi erilaisille ratkaisuille kuin perinteiset vasemmistopuolueet, mutta jälleen: image is Everything, thirst is nothing. Ei tätä peliä voiteta selittämällä miten terveysasemien ulkoistusta nyt sitten meidän päätöksellämme ensimmäistä kertaa kokeillaaan. Kyse on ajatuksesta, luottamuksesta, ”luvasta äänestää” (licence).

Ja tämän vuoksi meiltä vuosi ääniä oikealle, Kokoomuksen droppi oli selvästi pienempi kuin mitä itse ennakoin. Ne olivat ne meiltä tulleet lahjaäänet.

Tässä on mielestäni myös yksi osasyy sille että miesehdokkaiden äänimäärät droppasivat enemmän kuin naisehdokkaiden. Tämä keskustaoikeistolaisuus antoi useammille miehille mahdollisuuden, luvan, äänestää vihreää.

Mitä tälle sitten on tehtävissä? No ensin tietysti puolueen pitää jumpata ajatus siitä että halutaanko sille tehdä mitään? On ihan ok strateginen valinta radikalisoitua vasemmalle. Itse en usko että siellä on enää paljon lisä-ääniä jaossa. Keskustassa on. Me voimme olla uudet demarit jos haluamme olla, mutta se ei tapahdu itsestään. Haluammeko olla iso ja vastuullinen vai pieni ja ärhäkkä?

Seuraavaksi tulisi strategisesti nostaa usealla profiililla toimivia ihmisiä puolueen johtotehtäviin niin paikallis- kuin valtakunnan tasolla. Esim. puoluevaltuuston pj, ja valtuustoryhmän näkyvät tehtävät. Ja näihin tehtäviin valituilla pitää myös olla rohkeutta puhua markkinoiden puolesta kun on siihen hyvä paikka. Kaikki äänestäjämme eivät ole vasemmistolaisia. ja kaikkia ei kiinnosta vastuuton populismi. Kannattaa muistaa että yhä selvästi suurempi määrä helsinkiläisiä äänesti meitä kuin Vasemmistoliittoa.

5. Sohva

Me menetimme ison joukon äänestäjiä myös sohvalle. Tässä joukossa uskon olevan paljon kulttuurin tekijöitä, jotka eivät äänestäneet sitten ehkä Vasemmistoliittoa eivätkä Vihreitä. Vitutus oli niin suurta. Ja syystäkin. Sen minä ymmärrän.

Sohvalta heidät toivottavasti vetää seuraaviin vaaleihin jatkossa tehtävä politiikka. Kulttuurialan tekijöiden huomiointi, Veikkaus-rahojen täysmääräinen kompensaatio, uusien toimijoiden rahoitus jne.

Sohvalta heidät vetää myös karismaattisempi pormestariehdokas.

TULEVAISUUS

Mitäs jatkossa? Päivän politiikasta minun ei tarvitse enää vastuuta kantaa, joten en enää koe että minun tarvitsisi punnita jokaista twiittiäni puolueen tai ryhmän edun kannalta. Selvästi tämän päivän twitteristä päätellen en edes oman etuni kannalta. Jonkin verran aionkin siis vaan ”antaa palaa”. Olen enemmän oma itseni. Markkinaliberalismia luvassa!

Luottamustehtävähaussa laitoin raksit todella harvoihin mutta harkittuihin paikkoihin, jotka myös ovat ulkona päivän politiikasta. Mutta toivottavasti pääsen vähän pienemmästä kulmasta kehittämään Helsinkiä yhä parempaan suuntaan. Rakastan tätä kaupunkia.

Tämä kevät ja vuosi on ollut todella raskas. Kampanjan tekeminen vuoroviikkovanhempana myös. Samoin ylipäätään melko täyden poliittinen kalenteri (joka viikkoinen kh-ryhmä, kasko-lautakunta, kulttuurijaosto ja valtuuston kokoukset) on syönyt paljon ilta-aikojani. Olen laiminlyönyt lastani ja kiukutellut läheisilleni. Nyt aion ottaa vähän taukoa ja hengitellä. Huomenna mennään E:n kanssa Flamingoon vähän rypemään. Yritän olla enemmän läsnä enkä vain roikkua älylaitteella.

Lauran ja Silvian kanssa tehty Valtuusto-podcast oli mahtava henkireikä koko kauden ajan. Upeita vieraita ja keskusteluja. Se loppuu nyt varsin ymmärrettävistä myös ajankäyttöön liittyvistä syistä. 92 jakson tekeminen on vaatinut varsin paljon aikaa ja vaivaa vaikka kivaakin on ollut.

Puolueelleni toivon hyvää ja avointa ja rehellistä keskustelua vaalituloksesta. Mielestäni mikään yksittäinen seikka ei selitä Helsingin romahdusta, vaan se on useamman tekijän ”täydellinen myrsky”. Politiikan ydin ja arvomaailma on kuitenkin justisa kohdallaan ja kestää tarkastelun. Vihreä ryhmä on Helsingissä johdonmukaisesti – konkretian tasolla mm. vasemmistoa johdonmukaisemmin – pitänyt huolta vähäosaisista ja puolustanut niin luontoa kuin Helsingin tuleviakin asukkaita, heidän asuntojaan kun vain harva jaksaa puolustaa.

Yhteiskunnallista ajattelua, myös julkista sellaista, en aio lopettaa. Näitä traktaatteja tulee varmaan aika-ajoin niin tänne kuin muillekin alustoille. Lisäksi toivottavasti voin jatkaa julkista viisastelua siellä sun täällä, ehkä mediassakin.

Kiitos kaikille äänestäjilleni, teitä oli Tavastiallinen ja se on ihan mahtavaa! Kiitoksia luottamuksesta. Äänenne ei mennyt hukkaan. Hyvää kesää kaikille!