minun ehdokkaani on Jukka Relander

Huhtikuun eduskuntavaalit ovat merkittävimmät aikoihin. Syitä on useita. Ensinnäkin Perussuomalaisten nousun ja vastaavasti muiden isojen puolueiden kannatuksen suhteellisen tasaantumisen vuoksi seuraavaa hallitusta ei perusta kaksi suurta puoluetta siten, että...

web-video on vaikea laji

Vaalit lähestyvät ja puoluekoneistot alkavat käydä täysillä kierroksilla. Vihreätkin avasivat kampanjansa pari viikkoa takaperin. Vaalirahakohun myötä pienentyneet kampanjabudjetit näkyvät varmaan parhaiten aiempaa vähäisemmässä tv-mainonnassa. Sen sijaan sosiaalisen...

kävelykeskustan saaga

Keskiviikkoaamun Hesarin juttu kävelykeskustasta sai taas verenpaineen nousemaan. Jutussa oli useampia sammakoita ja virheellisiä olettamia, joten kirjoitin heti työmatkalla oheisen vastineen: Tarvitseeko kaikkien liikenneratkaisujen olla pysyviä?...

katainen ja protestanttinen etiikka

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä oli lehden yleisen kokoomusmyönteiseen linjaankin nähden erittäin positiiviseen sävyyn kirjoitettu juttu Jyrki Kataisen matkasta puolueensa ”Hei, me kaikki puhutaan maahanmuutosta.” -tilaisuuteen Turkuun. Jutun loppupuolen...

kulttuuripoliittisen keskustelun vaikeudesta

Muutama kuukausi sitten kirjoitukseni orkesterilaitoksesta synnytti runsaasti keskustelua sekä täällä blogillani että Facebookissa. Ajatustenvaihdon yhteydessä moni tuttu pelkäsi argumentoinnin ja keskustelutyylin ajautuvan ”homma-foorumin” kaltaiseksi....