raidereista

Yhtä varmaa kesäjournalismia kuin mansikan hinta Suomen toreilla on ”kohujuttu” bändien raidereista. Sillä ja sillä räp-tähdellä pitää olla festarin takahuoneessa 25 pulloa parasta skumppanjaa ja juuri oikean värinen mersu. Toisella oli 15 sivua vaateita. The Smoking Gun -sivuilta löytyy 220 julkimon raiderit. Suosittelen lukemaan Iggy Popin raiderin (hauskaa ainakin audio-nörteille).

Raiderit ovat ihan normaalia toimintaa pienemmillekin bändeille. Tavanomainen raideri Suomessa menee suurinpiirtein näin:
– kori kaljaa/siideriä (riippuu siitä, onko bändissä tyttöjä)
– pullo jallua/punaviiniä (kts. edellinen)
– hedelmiä, sämpylöitä (vege, jos kts. edellinen)
– kahvia/teetä (kts. edellinen)
– pyyhkeitä (artistit hikoilevat työssään, paitsi tietysti tytöt)
– vettä pulloissa (lavaa varten, kuplilla ja ilman)

Miksi keikkajärjestäjän pitäisi tällaisiin pyyntöihin suostua? Johan he maksavat bändille aktistaan? Ostakoot omat viinansa, sämpylänsä ja vetensä? Englanniksi tätä raiderin osaa kutsutaan Hospitality rideriksi, vieraanvaraisuus lienee paras suomennos. Bändin on ihan oikeasti epämiellyttävää (ja jopa mahdotonta) roudata soittimiensa lisäksi kaikenlaista pientä sälää keikkapaikalle. Ottamalla bändin (kohtuulliset) pyynnöt (kohtuullisesti) huomioon, järjestäjä osoittaa olevansa samalla puolella taiteilijoiden kanssa. Kaikkien yhteisenä tavoitteenahan pitäisi olla mahdollisimman reteä lava-show ja vaikkapa kahvin metsästäminen ympäri festarialuetta ennen keikkaa ihan oikeasti laskee sitä kuuluisaa fiilistä. Rahasta raiderin kanssa sekoilussa ei pitäisi olla kyse – kustannukset ovat 95% Suomi-bändeistä alle 50€ per ilta. Ei Suomessa mitään Dom Perignonia bäkkärillä kaivata. (Tai ehkä nuoret hiphopparit kaipaakin, en tiiä.)

Otetaanpa esimerkiksi yhtye X, joka kävi kotomaassa keikoilla festareilla Y j Z. Orkesteri keikkailee vuosittain sellaiset 50-80 keikkaa, suurin osa esityksistä ulkomailla, joissa nämä asiat ovat vakio.

Festivaali Y:n takahuoneessa oli sämpylöitä, vettä ja kori kaljaa. Pyydettyä Jallu-pulloa ei löytynyt, mutta syykin selvisi puolisen tuntia ennen keikkaa: festarin johtaja tulee paikalle anteeksi pyydellen ”Sori sori, huomasin vasta tänään kun Alkot olivat jo kiinni, että teille piti olla se pullo, anteeksi!” ottaa povitaskustaan puoliksi juodun yksi-tähtisen ja ehdottaa bändille ”Ottakaa tämä minun!”. Kompromissiin päästiin – pojat ottivat piiskat johtajan pullosta, palauttivat loput, keikka meni hienosti ja ilta oli kaunis kuten Suomen kesässä usein.

Festivaali Z palautti sopimuspaperit allekirjoitettuna vasta kaksi päivää ennen keikkaa. Takahuonetarjoiluiden kohdalla punakynä oli viuhunut. Sopimuspapereihin oli kirjoitettu käsin ”Festivaali Z ei hoida takahuonetarjoiluja.”. Keikkapaikalla kävi myös ilmi, että varsinaista takahuonetta ei ole. Vaatteet piti vaihtaa majoituksessa, kahvista maksaa baaritiskillä ja vettä sai kun pyysi tuoppeja (jotka annettiin pitkin hampain) ja kävi ne täyttämässä henkilökunnan vessassa (jota sai käyttää pitkin hampain).

Kysymys kuuluukin, kumman festarin keikalla oli bändillä parempi meininki? Kummalle festarille bändi palaa mieluummin? Kumman festarin mahdolliseen tulevaan keikkakyselyyn lisätään 500€ ihan vaan vittuilun vuoksi?

Rakkaat festivaalijärjestäjät, asialliset tarjoilut ja työtilat taiteilijoille, artistien ystävällinen kohtelu, eli ns. reilu meininki, tulee teille ”pitkässä juoksussa” paljon edullisemmaksi kuin se muutama kymppi, jonka säästätte takahuonetarjoiluissa.

Onneksi Festivaali Z:n tyyppiset tapaukset ovat vähemmistö. Entäs sitten se Gaussin käyrän toinen pää? Olen kavereilta kuullut, että RMJ:n takahuonetarjoilut olisivat melko legendaariset. En ole itse siellä käynyt, mutta muutama erittäin hyvä festari on jäänyt kyllä mieleen.

Jyväskylän Summer Jazzeja ja Kihveli Soikoon skiffle-juhlaa järjesti joku vuosi sitten Lajusen Kirsi, joka selvästikin ymmärsi mistä naruista tulee vetää. Molemmilla festareilla oli aamiaisen, lounaan ja illallisen lisäksi tarjolla festivaalitoimiston jääkaapissa sämpylöitä ja kaljaa niin paljon kuin jaksoi vetää. Töitähän siellä oltiin tekemässä, joten ei siinä kaljakorin vieressä koko yötä passissa oltu, mutta aina kun hiuko yllätti, oli mahdollista napata kinkkusämpylä tai kaksi. Kihvelissä oli vielä lisäksi läpi yön mahdollisuus lämmittää lounasta keittiössä. Kyllä oli mukavaa ja mitä tuo lysti maksoi festarille? Maksimissaan n. 100€ per bändi. Siinä vaiheessa kun juhlaorkestereihin joka tapauksessa satsataan useampia kymppitonneja, ei tuon pitäisi tuntua enää missään. Hyvälle pössikselle on vaikea laskea hintaa.

Rakkaat festivaalijärjestäjät, muusikoita on helppo kusettaa. Ei tarvita kuin muutama pullo vettä, hedelmiä, kori kaljaa, pullo jallua ja läjä pyyhkeitä, niin bändin mielestä juuri Te olette juuri tänä iltana Maailman Paras Promoottori. Tie suomalaisen muusikon sydämeen käy vatsan kautta.

Kommentit

  1. Gnu Pope sanoo

    Hieno kirjoitus. Paitsi että valtaosa tuntemistani naismuusikoista syö lihaa, juo kaljaa jallulla ja hikoilee kuin porsaslauma.

  2. sanoo

    Do you mind if I quote a couple of your articles as long as I provide credit and
    sources back to your website? My website is in the exact same area of interest as yours and my visitors would truly benefit from a lot of
    the information you present here. Please let me know if this okay with
    you. Thanks a lot!

    My web site … sicheren

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *