Ilmastonmuutos on tosiasia. Ihmiskunnan on muutettava käytöstään. Hiilestä ja kaikista muista fossiilisista polttoaineista on vierottauduttava, co2-päästöjen pitäisi jo laskea, kasvaa ne eivät enää saisi.

Meidän on tarkasteltava kaikkea: rakentamista, asumista, jätteitä, ravintoa, liikkumista. Kaikkea.

Monissa asioissa onkin jo edetty paljon. Esim. kotikaupunkini Helsinki tulee vuoteen 2020 mennessä vähentämään asukaskohtaisia ilmastopäästöjään n. -54% vuoden 1990 tasosta – emmekä ole mielestäni joutuneet tinkimään elintasostamme pätkääkään, päin vastoin. Emme värjöttele savimajoissa kylmää lanttua järsien.
Kohtuullisen helposti nähtävissä on myös polut joissa autoliikenne sähköistetään, lihaa syödään vähemmän, lämmitetään talot geotermisellä ja lämpöpumpuilla, sähköä tuotetaan auringolla, tuulella ja ydinvoimalla. We can do this!

Kaikkein vaikein pala on lentäminen. Vaikka lentokoneiden tehokkuus on parantunut valtavasti, ei lentokerosiinille ole olemassa mitään korvaavaa uusiutuvaa polttoainetta tai voimanlähdettä. Sähkölentokoneesta ei ole edes kuviteltavissa olevalla teknologialla korvaamaan nykyistä suihkumoottoriteknologiaa. Oman ongelmansa tähän tuo se että öljystä ei voida tuottaa vain lentokerosiinia, vaan se on hienompi jae prosessissa, jossa syntyy niin raskasta polttoöljyä kuin muutkin liikenteen polttoaineet.

Vaikeinta lentämisestä luopuminen on kulttuurisesti. Helppo ja halpa kaukomatkustaminen on mullistanut maailmamme. Vaikka meidän täytyy muistaa että lentäminen on globaalissa mittakaavassa parhaiten pärjäävän 20 prosentin etuoikeus, se on silti ollut olennainen osa kulttuuriamme jo vuosikymmeniä. Itse haluaisin uskoa että maailma, jossa me ihmiset kohtaamme muita kulttuureja rauhanomaisissa merkeissä, vähentää myös sodan uhkaa planeetallamme. Oikeastaan jos kaukomatkailulla ei olisi negatiivisia ilmastovaikutuksia, toivoisin että ihmiset matkustaisivat vielä nykyistäkin enemmän. Kuljetetaan ihmisiä pommien sijaan.

Lyhyillä matkoilla muutos on helpompi toteuttaa. Kotimaassa voimme parantaa junaverkkoa – Suomen liityntäliikenne Helsinki-Vantaalle tulisi hoitaa vähintään Kokkola-Jyväskylä-Kuopio -korkeudelle junalla. Samoin kuin suuri osa Euroopan sisäisestä liikenteestä. Mutta kansainväliselle lentoliikenteelle ei Suomessa oikein ole vaihtoehtoa. Juna Thaimaahan kestää kaksi viikkoa suuntaansa, laiva Yhdysvaltoihin viikon – eikä se olisi yhtään ilmastokestävämpi ratkaisu, kuten ei ole ”juna Eurooppaan” -vaihtoehtokaan jossa ensimmäinen väli vetäistään kelluvalla viihdekeskuksella joka polttaa raskasta polttoöljyä.
No mitä sitten voidaan tehdä? Eikö ole pahimmanlaatuista vihreää kaksinaamaisuutta vaatia muilta toimia ja lentää itse lokottelemaan Epsanjan lämpöön?

Minä en usko että maailma pelastuu vain yksilöiden valinnoilla. Vaikka moni syö vain kasviksia, ottaa kylmiä suihkuja eikä lennä koskaan minnekään, en usko että me kaikki toimisimme koskaan näin hienosti vapaaehtoisesti. En minä ainakaan. Haluan nähdä maailmaa ja maailmalla asuvia sukulaisiani. Rakastan matkailua ja lämpimiä suihkuja.

Henkilökohtaista kilvoittelua tärkeämpää onkin yhteiskunnan taso. Voin aivan hyvin vaatia järjestelmään muutoksia, jotka sattuvat omaan kukkaroon ja sitä kautta käytökseeni. Kannatankin jyrkästi lentoveroa, joka hidastaisi lentoliikenteen kasvua ja tekisi lomailustani kalliimpaa. Tällainen järjestelmätason säätö tekee muutoksen osin huomaamattomasti – jossain vaiheessa onkin ihan normaalia paistaa seitankinkku, ostaa sähköauto, hankkia katolle paneeleja tai junailla loma lentämättä. Tätä muutosta ei voi vaatia vain yksilöiltä, juuri tähän tarvitsemme yhteiskuntaa.

Eikä kaikkea lentämistä tarvitse lopettaa koskaan. Keskeistä kun pitäisi moraalisen puhtauden sijaan olla se että lisääntyykö ilmakehämme hiilidioksidipitoisuus vai ei. Ja hiilidioksidikuormaamme voimme vaikuttaa kahdella tavalla: joko vähentämällä päästöjä tai poistamalla hiilidioksidia ilmakehästä. Kunhan kokonaisvaikutus on neutraali, ei sillä ole planeetan kannalta oikeastaan mitään väliä jätänkö lennot lentämättä, vai lennänkö ja kompensoin co2-päästöni.

Tunnustan, kävin joululomalla tyttäreni kanssa Lontoossa tapaamassa siskoani ja hänen lapsiaan. Lentämällä. Finnairin laskurin mukaan suora lento Lontooseen tuottaa 149kg co2-päästöjä per suunta per henkilö, matkamme päästöt siis n. 600 kg. Suomen luonnonsuojeluliiton ja Koneen säätiön yhteisen Hiilipörssin kautta voi ostaa hiiltä sitovaa suota. Hiilipörssin mukaan:

Suot sitovat hiiltä keskimäärin 240-300 kiloa (hiilidioksidiksi muutettuna 890-1110 kg) hehtaaria kohden vuodessa¹. Ojitetut suot taas vuotavat hiiltä ilmakehään noin 1500 kg (hiilidioksidina 5 550 kg) hehtaaria kohden vuodessa (Väli-Suomessa)². Ojitetun suon ennallistaminen lopettaa hiilen karkaamisen ilmaan, ja palauttaa hiilensidonnan turpeeseen, joten vaikutukset voidaan laskea yhteen.

Ennallistamalla 5-6 hehtaaria ojitettua suota, voi varastoida noin 4400 kiloa hiiltä vuodessa, mikä vastaa suunnilleen keskivertosuomalaisen vuosittaista hiilijalanjälkeä (varmuuskertoimet huomioiden). Suomalaisen keskimääräinen hiilipäästö on noin 3100 kg hiiltä vuodessa (vastaa 11 500 kg hiilidioksidia).

1/4 hehtaari (2500m2) sitoo vuodessa vähintään 810kg hiilidioksidipäästöjä, hintaa tälle kompensaatiolle tulee 200 euroa.

Plomps. Olen sovitttanut syntini. Lentolipuille tuli hintaa kolmannes lisää. Ja ilmastoneutraalien lippujen ollessa tämän verran kalliimpia ehkä myös lennän vähemmän. Mutta lentää aion vastakin, kompensoiden.