Viime aikoina tekijänoikeuskeskustelussa on ponnahtanut esille termi ”kuluttajan oikeudet”. Täsmällistä määritelmä mitä näillä oikeuksilla tarkoitetaan en ole löytänyt. Olen kokenut, että niitä käytetään enemmänkin ”poliittisena koodisanana”...
Oltiin männä viikolla keikalla Viitasaarella ”Musiikin aika” -festivaaleilla. Keikkapaikkamme oli hotelli Pihkurin ”klubi” – normaalisti varmaankin paikallisten humppatanssien keskipiste. Pääsimme paikalle puoli kahdeksan maissa ja...
Erehdyin jokunen viikko sitten jälleen mukaan erinäisiin nettikeskusteluihin tekijänoikeuksista. Ei olisi kannattanut. Kukaan ei taatusti tullut hullua hurskaammaksi ja menetin keskellä kauneinta kesää mielenrauhani. Osa ongelmista liittyy mielestäni...
Stream-musiikkipalvelu Spotify on vaikea pala. Olen käyttänyt sitä itsekin ilolla jo pari kuukautta, laillinen kun kerta on. Avoimia kysymyksiä silti riittää. Mikä on Spotifyn todellinen ansaintalogiikka? Paljonko Spotify tilittää artisteille? Kuka Spotifyn...
Käytiin keikkareissulla Tokiossa, Osakassa ja Nagoyassa. (Japanin suurin sekä kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat kaupungit.) Hieno reissu, onnistuneita keikkoja, mahtava maa, ystävällisiä ihmisiä, erinomaisesti organisoitu kiertue. Muutamia pikaisia huomioita:...