Helsinkiin viime vuonna saapuneet romanit muodostavat vaikean ongelman. Periaatteellisella tasolla EU:n vapaan liikkuvuuden tulee koskea heitäkin – lukutaidottomat ja köyhät, osattomat, kansalaiset ovat aina lähteneet liikkeelle leveämmän leivän toivossa kun...
Hotellihuoneen telkussa oli n. 50 kanavaa, joista vain yksi englanninkielinen, CNN. Vladimirin puhuessa ihmettelin jälleen kerran uutisten dubbausta. Putinin puhe oli näetsen päälleäänitetty englanniksi venäläisittäin murtaen vaikka herra presidentti puhunee...
Viime viikon Suomen Kuvalehti (SK 12-13 / 08) sisälsi jutun ”Eksyksissä”, joka kertoi Naton Afghanistan-operaatiosta ja erityisesti siitä, miten Suomen osuus on merkityksetön ja epäonnistunut. (Kuva: Hannes Heikura, HS. Kuva julkaistu täysin luvatta,...
Tämän blogin mukaan Japanissa ei nettisaitteja mainostettaessa enää käytetäkään domain-nimiä vaan hakutermejä, joilla sivuston kätevimmin löytää. Ymmärrettävää. Hyviä domaineja on rajallisesti ja itsekin menen saiteille nykyään lähes yhtä usein google-haun kuin...
muutettiin puoliskon kanssa uuteen kotiin. Nyt alkaa olla järki taas kasassa sekä kamat hyllyillä ja kaapeissa laatikoiden sijaan. Hirveä hässäkkä, en suosittele. En ollut muuttanut lähes yhdeksään vuoteen, joten kierrätettävää ja suoraan roskiin mennyttä kamaa oli...
HS uutisoi, että Mikkeli haluaa lakkauttaa orkesterinsa. Kaupunki supistaa toimintaansa tänä vuonna miljoonilla euroilla muun muassa vähentämällä laitospaikkoja. Karsittavaa halutaan löytää myös 12 soittajan jousiorkesterista, joka maksaa kaupungille vuosittain...