vaalivihertymisestä

Kimmo Helistö kertoo blogillaan eilisen tapahtumista kaupunkisuunnittelulautakunnassa: Tänään olisi mahdollista saada yksi kävelykatu lisää Helsinkiin. Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan valtuustoaloitetta jossa esitetään Yliopistonkadun...

drmaaaaaaaargh

Jo useampia vuosia olen ollut Lex Karpela yms. keskustelusta sitä mieltä että: Tekijänoikeudet: Yes, goodigood, tarvitaan internet-ajallakin, ei voida romuttaa DRM: über-bs, kauheaa, turhaa, ihmisten elämää vaikeuttavaa, aina kierrettävissä   Tänään sain sitten...

rikospoliisi

Sain ystäviltä syntymäpäivälahjaksi Rikospoliisi-lehden numeroita 80-luvulta. Hieno meininki ollut kissalan pojilla. Esimerkiksi vuonna 1982 järjestöä johti Ylermi Kilpelä! Ei sellaisia nimiä enää yhdistystoiminnassa tänä päivinä ole ei! Mitään paperiahan ei saa...

tallink mainostaa

Aamun kuukausiliitteen takakannessa Tallink mainosti uutta supernopeaa lauttaansa seuraavasti: Hmm. Idea liennyt se, että lokki ei pysy laivan perässä, mutta ainakin minulle ensimmäinen ajatus oli, että nyt ton paatin päästöt tappo ton lokin. Eikö mainostoimistoissa...

tuutiitutöötituu

Hotellihuoneen telkussa oli n. 50 kanavaa, joista vain yksi englanninkielinen, CNN. Vladimirin puhuessa ihmettelin jälleen kerran uutisten dubbausta. Putinin puhe oli näetsen päälleäänitetty englanniksi venäläisittäin murtaen vaikka herra presidentti puhunee...

demarit ja keskustatunneli

Ei taida Kalimallakaan olla kaikki ohjakset käsissään. Männäviikkoisessa kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa Maija Anttilan onnistui palauttaa keskustatunneli kaavaan toisen demariedustajan ollessa poissa paikalta. Mahtavaa seurata demokraattisen prosessin...