Muusikko-lehden kysymykset ehdokkaille

Muusikko-lehti kysyi kohdennetusti muutamia kysymyksiä yhdeksältä kulttuuriasioita esillä pitäneeltä ehdokkaalta. Kiitos että kysyitte myös minulta! Oheiset vastaukseni ovat hiukan lehteen menneitä versioita pidemmät. Paperille vastauksia piti puristaa vähän tiiviimmiksi, mutta internet ei lopu kesken!
muusikkolehti
1. Väittämä: ”Tekijänoikeuslain pitäisi turvata tekijöille vahva neuvotteluasema suhteessa oikeuksien käyttäjiin ja jatkojalostajiin.” Kyllä vai ei.

Ehdottomasti kyllä.

Tekijänoikeuksien kipupisteet ovat useimmiten herättäneet keskustelua lähinnä yksityisen käytön ja ”jakamisen” kautta. Paljon suurempi kysymys on se kuinka muutama valtava jätti hallitsee käytännössä lähes koko internettiä ja kotimaassa mediaa. Vapaus on muuttumassa yhä selvemmin kohti monopoleja – isoimmat portinvartijat vaan tarjoavat kuluttajille ”ilmaisia” palveluita, joten ne voivat vaikuttaa vaarattomilta. Tekijöiden näkökulmasta näin ei ole. Jonkun ne kuvat on otettava ja biisit sävellettävä.

2. Miten varmistaisit kaupunginorkesterien alueellisen kulttuuritarjonnan jatkuvuuden vaikeassa taloustilanteessa?

Kysymykseen on vaikea vastata lyhyesti.

Ytimessään kyse on VOS-järjestelmän valuvioista. Orkesterilaitoksemme luotiin erilaiseen maailmaan. Jokaisen kynnelle kykenevän kaupungin oli itse tuotettava korkeakulttuuria. Ja korkeakulttuuri tarkoitti järjestelmää luotaessa käytännössä vain klassista musiikkia.

Nykyisin VOS-järjestelmä kohtelee jo ns. klassista taidemusiikkiakin epäreilusti. Mm. ammattikuoron puute johtuu lain älyttömästä kirjauksesta ja myös klassisen musiikin kiertuetoiminta on lapsenkengissään. Ja tukemisen arvoista korkeakulttuuria olisi moni muukin taiteenlaji.

Korkealaatuisen musiikkikulttuurin alueellinen tarjonta on ehdottomasti tärkeä tavoite. VOS-järjestelmää ja kaupunginorkesterien verkkoamme tulee tarkastella osana laajempaa kokonaisuutta ja kansalaisten kulttuuritarjontaa.

Pyrkisin vahvistamaan osaa orkestereista esim. Kymi Sinfonietan tapaan, jotta meillä olisi vahvempia alueellisia orkestereita, jotka pystyisivät soittamaan monipuolisempaa repertuaaria. Tällöin toivottavasti myös orkestereiden omarahoitusosuutta saataisiin nostettua, joka vahvistaisi rahoituspohjaa. Sitoisin osan orkestereiden rahoituksesta kiertuetoimintaan, jota osa orkestereista tekee jo nyt erinomaisen hienosti.

Tärkeää olisi luoda sekä teatterin että musiikin VOS-järjestelmään mekanismi, joka mahdollistaisi hallittuja rakennemuutoksia. Olen käyttänyt esimerkkinä mm. Hollannin aiempaa mekanismia, jossa neljän vuoden välein toimijoiden oli vakuutettava valtio tarpeellisuudestaan.

Pelkoni on se että jos kaikkia muutoksia vastustetaan, tulee pian Suomeen hallitus, joka vain kylmästi leikkaa kulttuurista, luomatta mitään tilalle. 2020-luvulla myös kulttuurin tukijärjestelmän tulee olla joustavampi ja monipuolisempi kuin 1980-luvulla. Kulttuuri ei voi olla muuttumattomuuden linnake.

3. Miten musiikin vapaata kenttää pitäisi kehittää ja millä resursseilla?

Mm. Vaka-hankkeen ja Jazz-liiton kiertuetoiminnan kautta Suomeen on luotu hyviä esimerkkejä toimivista malleista, joilla vapaan kentän toimintaa voitaisiin tukea ja järjestää. Myös esim. koulun konserttikeskuksen parempi rahoitus olisi tarpeen.

En kuitenkaan pidä todennäköisenä että kulttuurin kokonaisrahoitusta merkittävästi lisättäisiin tulevalla hallituskaudella. Ja Wallinin kulttuuriministerikaudesta oppineena ymmärrän että todennäköisimmin lisärahoitus menee taidelaitosten valtionosuusjärjestelmään eikä vapaalle kentälle.

Ainoa tapa saada lisäresursseja myös ns. vapaalle kentälle, on kehittää kulttuurin tukijärjestelmää suuntaan, jossa tukijärjestelmän sisään voidaa ottaa uusia toimijoita ja taiteenlajeja. Tämä vastaavasti tarkoittaisi sitä että jotkin toimijat tippuisivat tuen piiristä pois. En pidä tätä kuitenkaan mahdottomana – tärkeintä on pitää huoli siitä että henkilötyövuosia ei vain leikata pois, vaan niillä tuotetaan tulevaisuudessakin korkealaatuista kulttuuria.

Itseasiassa tällainen hiljainen rakennemuutos on jo käynnissä. Henkilötyövuosia on lisätty viime vuosina mm. Riku Niemen orkesterille ja Suomalaiselle barokkiorkesterille, joiden toimintamalli on pitkälti vapaan kentän toimijoihin nojaava eikä perinteisen ”laitosorkesterin”. Henkilötyövuodet ovat vähitellen tippuneet maakuntien orkestereista. Muutos ei ole kuitenkaan hallittu ja vauhdiltaan tuskallisen hidas. Montako muusikkosukupolvea meillä on varaa ohittaa ennen kuin muutos syntyy?

Miksei ole suomalaista Netflixiä?

Jokunen kuukausi sitten tekijänoikeusjärjestöt ja palvelinoperaattorit pääsivät sopuun tavoista, joilla verkkotallentamisen kanssa päästään eteenpäin. Hyvä. Sopimusten kautta homma etenee. Syntyy palveluita, jotka ovat sekä hyviä kuluttajille että kannattavia tuottajille.

Sopu ei kuitenkaan tyydyttänyt kaikkia. Sosiaalisessa mediassa moni ihmetteli miksei ole suomalaista NetFlixiä ja epäiltiin että ratkaisulla estetään sellaisen syntyminen. Eli ongelma oli jälleen tekijänoikeuksissa.

Paitsi että ei ollut. NetFlix kunnioittaa kaikkia tekijänoikeussopimuksia ja sen toiminta on täysin Suomen nykyisten tekijänoikeuslakien mukaista.
finnish_netflix
Mistä sitten on kyse? Kyse on koko internetin toimintadynamiikasta.

2000-luvun vaihteessa kun tekijänoikeuksien ja internetin ensimmäisiä vääntöjä käytiin, tekijänoikeuksien purkua puoltaneet tahot olivat vahvasti ”pienen tekijän puolella”. Kunhan vaan tekijänoikeuksista päästäisiin, suuryritysten voitot sulaisivat ja syntyisi uusi uljas joukkoistettu maailma, jossa me kaikki luomme sisältöjä toisillemme. Julkaisukynnyksen poistaminen vapauttaisi kulttuurin.

Ja osin juuri näin tapahtuikin. Youtube on pullollaan ”matti meikäläisten” videoita, joista osa voi saada jopa miljoonayleisön ja musiikkia on tarjolla ilmaiseksi enemmän kuin kukaan ehtii koskaan kuunnella.

Murros ei kuitenkaan poistanut suuryhtiöiden valtaa. Pikemminkin päinvastoin – se korostaa sitä. Internetin ja digitaalisten palveluiden peruslogiikka kun on luontaisesti ison toimijan puolella. Skaalaedut ovat kertaluokkaa analogista maailmaa kovempia.

Hyvä esimerkki on sähköposti. Jos perustat sähköpostiserverin kymmenelle hengelle, syntyy kustannuksia vähintään satoja euroja vuodessa, eli jotain kymppejä per käyttäjä. Jos perustat sähköpostiserverin miljardille käyttäjälle, jää yksittäisen käyttäjän kustannus euron promillen sadasosiin.

Suomalaista Netflixiä ei siis synny ihan siitä yksinkertaisesta syystä että sille ei synny riittävästi kysyntää eikä se pysty kilpailemaan kansainvälisten toimijoiden kanssa hinnalla tai sisällöllä. Pelkkä immateriaalisten markkinoiden monopolistinen luonne riittää, syntipukiksi ei tarvita Teosto-mafiaa. En minäkään maksaisi kymmentä euroa kuussa palvelusta, jonka erikoissisältö olisi Metsoloita ja vanhat Kummelit.

Tässä olisikin miettimisen paikka tekijänoikeuskeskustelun molemmille osapuolille. Miten luodaan tulevaisuuden sisältömarkkinat, joilla myös Suomen kokoisella kieli-, kulttuuri- ja markkina-alueella on mahdollista tuottaa laadukkaita sisältöjä. Onko julkinen tuki ainoa vaihtoehto?

Helposti laillisesti

Oheinen mielipidekirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 1.2.2013.

Pari vuotta sitten tekijänoikeuskeskustelu tuntui myrskyävän vähän joka puolella. Blogit, mielipidepalstat ja sosiaalinen media sauhusivat, pamfletteja kirjoitettiin ja joukko vakavailmeisiä nuoria miehiä perusti jopa Piraattipuolueen. Nyt, pari vuotta myöhemmin, vedet näyttävät tyyntyneen. Piraattipuolueen blogia ei ole päivitetty pariin kuukauteen ja vielä ärhäkämpi Piraattiliitto on ollut hiljaa jo huhtikuusta 2011. Mitä tapahtui? Heittikö Teosto-mafia merten kauhut betonisaappaissa Lauttasaaren sillalta? Mihin loppui tuuli piraattien purjeista?

Yksinkertaistettuna: markkinatalous ratkoi suuren osan piraattien valituksen aiheista. Tai ainakin ne ongelmat, jotka kuluttajien suurta enemmistöä risoivat. Isot medialaivat vaan kääntyivät hitaammin uuden aikakauden kurssille kuin piraattien ketterät purnukat.

Ja niin Mustapartakin otettiin kiinni. (Kuva: Jean Leon Gerome Ferris: Capture of Blackbeard, Wikimedia commons, public domain)

Vielä muutama vuosi sitten nopeimmat, helpoimmat ja laadukkaimmat keinot hankkia digitaalisia sisältöjä netistä olivat kaikki laittomia. Musiikki piti ladata kappaleittain ja mukana oli usein digitaalinen kopiosuojaus, joka aiheutti pahimmassa tapauksessa sen, että koko tuote oli käyttökelvoton. Dvd-laatuisia elokuvia, teräväpiirrosta puhumattakaan, ei ollut meille suomalaisille verkossa laillisesti edes tarjolla.

Nyt tilanne on tyystin toinen. Musiikkia voi kuunnella mainosrahoitteisesti tai pienellä kuukausimaksulla lähes rajattomasti. Elokuvia ja laadukkaita tv-sarjoja tarjoavia palveluita tuntuu syntyvän Suomen markkinoille kuin sieniä sateella. Myös ohjelmistopuolella kehitys on kehittynyt: Applen AppStoren kaltaiset palvelut tarjoavat laadukkaan, turvallisen, helppokäyttöisen ja muutaman vuoden takaiseen verrattuna erittäin kohtuuhintaisen ostospaikan.
Myös rajuin kokonaismyynnin lasku tuntuu taittuneen uusien palveluiden myötä. Musiikkituottajat ry:n tilastojen mukaan tulot tilauspalveluista kasvoivat vuonna 2012 vuoteen 2011 verrattuna yli puolella ja digitaalinen myynti kokonaisuudessaan kasvoi yli kolmanneksella.

Tämä tuntuu oikeastaan aika luonnolliselta kehitykseltä. Ei kansalaisten enemmistö aktiivisesti vihannut tekijänoikeuksia. Eivät ne radionkuulijaa koskaan rasittaneet ja harvemmin levykaupassa Teosto-mafiasta puhistiin.
Perinteisessä fyysisessä kaupankäynnissä tekijänoikeudet eivät vaan tulleet kuluttajalle esiin: ne olivat piilossa markkinoiden konepellin alla. Siellä ne ovat jälleen – ei Spotifyn käyttäjän tarvitse rasittaa päätään suoja-ajoilla, mekanisointikorvauksilla tai muilla tekijänoikeuden nippeleillä. Tärkeintä on että auto liikkuu ja musa soi.

Parempi tarjonta ei ole muutoksen ainoa osatekijä. Tarvittiin muutakin.

Viime vuonna saatiin vihdoin kaikkein tunnetuin tekijänoikeuksia netissä rikkonut sivusto, ruotsalainen Pirate Bay, blokattua noin 70 prosentista suomalaisia internetliittymistä. Tiedän kyllä että Pirate Bayn esto on varsin helppo kiertää. Mutta miksi ihmeessä viitsisin, jos voin saada haluamani sisällöt vähemmällä vaivalla täysin laillisesti?
Eston ehkä tärkein tavoite onkin tehdä Pirate Bay vain himpun verran hankalammaksi, jolloin laillisen palvelun markkina-asema paranee.

Kolmas vasta nupullaan oleva tekijä on koko internetkulttuurin hidas mutta välttämätön muutos: rajattoman ilmaisuuden aika on ohi. Mobiilikaupat mikromaksuineen sekä esimerkiksi New York Timesin ja Helsingin Sanomien maksumuurit opettavat meidät kuluttajat hiljalleen maksamaan laadukkaasta sisällöstä, netissäkin. Myös ihan uudet konstit, kuten joukkorahoitus, ovat lupaavasti alulla.

Tietenkään maailma ei ole vielä valmis, ja on useita muutoksia, jotka vaativat neuvotteluja niin tekijöiden, valvonnan, kaupan kuin kuluttajienkin osalta. Mutta sehän on ihan normaalia.

Kaikkein radikaaleimmilta poliittisilta vaatimuksilta tekijänoikeuksien heikentämiseksi on nyt kuitenkin selvästi pohja poissa – vahvat tekijänoikeudet tulevat olemaan osa eurooppalaista lainsäädäntöä myös tulevaisuudessa.
Toivottavasti rauha tekijänoikeusrintamalla ei ole vain tyyntä myrskyn edellä. Olisi mukavaa että me sisällöntuottajat voisimme keskittyä vaihteeksi ihan vaan tekemään sitä minkä parhaiten osaamme; mahdollisimman hyvää musaa, leffoja, kirjoja ja pelejä.

Kaikki oikeudet pidätetään?

Osallistun huomenna Helsingin Vihreiden nuorten järjestämään paneelikeskusteluun otsakkeella ”Kaikki oikeudet pidätetään?”. Tilaisuus alkaa klo 17 ja paikkana on Kirjasto 10 Rautatieaseman liepeillä! Tervetuloa!

Tarkoituksena on siis ruotia tekijänoikeuksia ja erityisesti Vihreiden suhdetta tekijänoikeuksiin. Puolueessamme on tämän asian suhteen kaksi huomattavan eri mieltä olevaa porukkaa: ”taiteilijat” ja heitä ymmärtävät ”piirit” (esim. Outi Alanko-Kahiluoto) ja toisaalta ”piraattihenkiset” tietoyhteiskunta-aktiivit (esim. Jyrki Kasvi). Onko jotain yhteisiä tavoitteita? Ollaanko eri mieltä vain keinoista? Ovatko kompromissit edes mahdollisia? Miten paljon tekijänoikeuskysymykset määrittävät paljon tärkeämpiä vihreitä tavoitteita kuten esim. ilmastonmuutoksen torjuntaa?

Aihe on jälleen ajankohtainen mm. siksi, että Piraattipuolueesta on siirtynyt väkeä meidän riveihimme. (Mm. Piraattien taannoiset eduskuntavaaliehdokkaat Lilja Tamminen ja Mikko Särelä.)

Sikäli odotan tavanomaista hedelmällisempää keskustelua että olen esim. Mikon kanssa joskus päässyt juupas-eipäs -väittelystä eteenpäin.

Tervetuloa!

Miksi 2020-luvulla vapaa jazzi on 1920-luvun jazzia?
Ovatko tekijänoikeudet taiteen tekemisen este vai mahdollistaja?
Millaiseen liiketoimintaan tekijänoikeus kannustaa?
Jonkun pitäisi maksaa.

Tervetuloa keskustelutilaisuuteen
10.4.2012 klo 17–19. Paikkana toimii Kirjasto 10.

Tilaisuuden juontaa Jukka Relander. Keskustelijoina Hannu Oskala, Vesa Kuosmanen, Mikko Särelä ja Lilja Tamminen.

Aineettoman tekemisen ja hyödyntämisen eilispäivän lait eivät enää vastaa modernin vihreän yhteiskunnan tarpeita. Keskustelutilaisuudessa etsitään vastauksia kysymyksiin kulttuurin, tekijänoikeuden ja vihreän politiikan suhteista.

Tekijänoikeudet ovat vähemmistön oikeuksia

Eräs kansanvallan perusongelmista on enemmistön diktatuuri; ehdoton enemmistö voi halutessaan murskata vähemmistön vapauden, kulttuurin ja mahdollisuuden mielekkääseen elämään. Vain parin sadan kilometrin ja muutaman tunnin junamatkan päässä Pietarissa yritetään homoseksuaalisuutta suitsia lailla. ”Homopropaganda” kun ei ole kansan mieleen. Vähemmistön ihmisoikeuksista viis.

Suomessa tilanne on onneksi toinen. Kielivähemmistöjen oikeuksista omaan kulttuuriin huolehditaan, liikuntarajoitteisia varten kaikki rakennukset suunnitellaan esteettömiksi, kuulovaurioisille tekstitetään tv-ohjelmat ja lähetetään omia uutislähetyksiä viittomakielellä. Ja jos oikein silmiin katsotaan kaikki me kuulumme johonkin vähemmistöön; vasenkätiset, lihavat, laihat, pitkät, lyhyet, aseharrastajat, pasifistit, turkulaiset, jääkiekkoilijat, tuubistit, alkoholistit, absolutistit jne. Täydellisen keskiarvoista ihmistä joka aina edustaisi enemmistöä ei ole olemassakaan.

Pähkinänkuoressa: yhdessä pidämme huolta heikommista. Ja näin toimitaan, vaikka se maksaa rahaa, paljonkin. Näin toimitaan, koska se on oikein ja oikeudenmukaista. Se miten huolehdimme vähemmistöjen oikeuksista kertoo paljon koko yhteiskunnan ilmapiiristä. Sivistynyt enemmistö käyttää valtaansa harkiten ja sivistysvaltiossa kaikilla on mukavampaa.

Tämä yhteiskunnallinen solidaarisuus on ollut minulle aina tärkeä osa vihreää politiikkaa ja identiteettiä. Sen vuoksi minua niin kovasti sapettaakin useiden piraattihenkisten vihreiden nuorten retoriikasta kumpuava välinpitämättömyys. Määrittelemätön ”kansa” ja ”kuluttajat” voittaisivat, jos latailu laillistettaisiin ja tekijänoikeuksien suoja-aikaa leikattaisiin. Mitä sillä väliä jos muutama säveltäjä tuntisi sen sitten taskussaan – keksikööt uusia ansaintalogiikkoja.

Enemmistön diktatuuri in action.

Tekijänoikeuksista puhuttaessa kannattaa muistaa että myös musiikin tekijät; säveltäjät, sovittajat, sanoittajat ja muusikot ovat vähemmistö. Pieni sellainen. Teosto ry, edustaa noin 26 000:ta suomalaista musiikin tekijää ja kustantajaa. Tämä on vain noin 0,5% Kansasta.

Toimivat tekijänoikeudet kuuluvat samaan pakettiin muiden kehittyneiden länsimaisten oikeuksien kanssa. Sanan- ja ilmaisunvapaus, riippumaton oikeuslaitos, liberaali yksilönvapaus ja vahvat tekijänoikeudet liittyvät kiinteästi toisiinsa. Vastaavasti taas tekijänoikeuksista ei pidetä huolta esim. Kiinassa, Venäjällä, Iranissa ja Nigeriassa. Kummasta suunnasta löytyy parempia esimerkkejä suomalaisen tietoyhteiskunnan ja immateriaalimarkkinoiden kehittämiselle?

Kyllä, tekijänoikeudet ovat ”monopoli”. Kyllä, tekijänoikeudet hyödyttävät suoraan vain harvoja. Ja kyllä, toisinaan tekijänoikeudet ”haittaavat” ”enemmistön” mahdollisuuksia käyttää tai nauttia kulttuurista. Niiden tarkoituksena onkin suojata vähemmistön, tekijöiden, oikeuksia enemmistön mielivallalta.

Pitkällä tähtäimellä tekijänoikeudet ovat kaikkien etu, kun laadukkaan kulttuurin tuottaminen säilyy taloudellisesti kannattavana.