Arhinmäki ja ooppera

Paavo Arhinmäki ei fb-statuksensa mukaan ehdi Savonlinnan Oopperajuhlille kun nuoren isän täytyy saada pitää lomaakin. Hyvä. Hyväksyn täysin. Ihmisiä ne ministeritkin vain on. Kansanedustajan, puoluejohtajan, valtuutetun ja ministerin hommien kokonaisuus on aivan...

Tarvitaan vain maalia

Olen yhä aivan fiiliksissäni Baanasta. Se on ihan loistava uusi reitti pyöräilylle Helsingissä ja tulee vaikuttamaan varmasti koko kantakaupungin pyöräilyväylien edistymiseen. Samalla Baana tuo kuitenkin esille myös perusongelmia. Kun tunnelista tupsahtaa...

kklk 6/2012 12.6.

Huomisessa kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa paljon asioita, joista tärkeimpänä ensi vuoden avustukset. 1 Kontulan kirjaston piirustusten mukaisten kalusteiden hankinta ok. Kaupungin oma Stara rakentaa Kontulan kirjastoon käsityönä uudet kalusteet hintaan 224 470€....

@Petteri Järvinen

Petteri ”PC-käyttäjän käsikirjasta tuttu” Järvinen (kok), kirjoitteli eilen blogilleen rikosuhrien nimien julkaisemisesta. Suomen poliisi tiedottaa niukasti onnettomuuksista ja niiden uhreista. Nimet jätetään kertomatta yksityisyydensuojaan tai...

Armon mekin ansaitsemme

Brittiläisen imperiumin monarkki, kuningas Yrjö viides, kuoli tammikuun 20. päivä 1936 kello 23.55. Jo tuntia aiemmin hänen henkilääkärinsä Lordi Dawson oli kirjannut ”kuninkaan elämän kulkevan rauhallisesti kohti loppuaan”. (”The King’s life...

kklk 5/2012 15.5.

Huomisen kulttuuri- ja kirjastolautakunnan asiat. Rutiinivastauksia, ensi vuoden talousarvioehdotuksia, tulevien vuosien taloussuunnitelmia, Hernesaareen toivomme pop-up kulttuuritiloja ja lähes viimeisenä pohjalla VOS-teattereiden erityishankkeet. Meitä varmaan myös...